Michael Jackson

  • Päivitetty 27.2.2010
[nappi: äänestä]

Ääniä nyt: 64

[nappi: liity faniksi]

Faneja nyt: 65

Michael Jackson

Elinaika: 29.8.1958 - 25.6.2009
Tyylilaji: pop, soul, r’n’b,rock
Kotipaikka: Yhdysvallat, Indiana

 

Michael Jackson syntyi Katherine ja Joe Jacksonille seitsemäntenä lapsena 29.8.1958 Garyssä, Indianan osavaltiossa. Yhteensä perheeseen kuuluu 9 lasta: Rebbie, Jackie, Tito, Jermaine, LaToya, Marlon, Michael, Randy sekä nuorimmainen Janet. Jacksonin perhe oli heti todella musikaalinen, ja perheen viisi vanhinta poikaa muodostivatkin isän ohjaamana bändin, Jackson 5, ja he voittivat kaikki paikalliset kykyjenetsintäkilpailut. Isä Joe Jackson oli myös hyvin ankara kasvattaja, ja Michaelin mukaan hyvin etäinen. Jackson 5 solmi lopulta levytyssopimuksen aikansa kuuluisimman mustan musiikin levy-yhtiön Motownin kanssa, ja meni suoraan listoille mm. hiteillä ”I Want You Back”, ”ABC” ja ”I’ll Be There”.

Michael julkaisi muutamia soololevyjä Motownin suojissa, mutta kun levy-yhtiön määräykset kävivät turhan rajoittaviksi päätti yhtye vaihtaa levy-yhtiötä ja muuttaa nimensä muotoon The Jacksons. Vuonna 1979 Michael julkaisi ensimmäisen aikuisiän sooloalbuminsa ”Off The Wall”, ja se menestyi listoilla loistavasti mm. hiteillään ”Don’t Stop ’Til You Get Enough” ja ”Rock With You”. Seuraava albumi ”Thriller” vuodelta 1982 räjäytti kuitenkin potin, ja Michaelista tuli kertaheitolla popin kuningas. Albumi on yhä tänäkin päivänä ylivoimaisesti eniten myyty albumi musiikin historiassa. Suurimpia hittejä olivat mm. ”Billie Jean”, ”Beat It” ja ”Thriller”.

Bad albumi julkaistiin 1987, ja sen hittejä olivat mm.  ”Bad”, ”Dirty Diana”, ”The Way You Make Me Feel” sekä ”Smooth Criminal”. Badia seurasivat albumit Dangerous (1991), HIStory (1995), Blood On The Dancefloor (1997) ja Invincible (2001). Uudesta albumista on kovasti puhetta, mutta vielä ei tarkempia tietoja ole. Michaelin sanotaan kuitenkin työskentelevän kovasti erinäisten projektien parissa ja pyrkivän takaisin musiikkibisneksen pariin.

Soololevyt:

  • Got To Be There
  • Ben
  • Music And Me
  • Forever, Michael
  • Off The Wall (1979)
  • Thriller (1982)
  • Bad (1987)
  • Dangerous (1991)
  • HIStory (1995)
  • Blood On The Dancefloor (1997)
  • Invincible (2001)

History in mix

Kuvat

Michael Jackson Michael Jackson Michael Jackson Michael Jackson Michael Jackson michael<3<3 Michael Jackson Michael Jackson Michael Jackson
  • Kuvia yhteensä 58

Kaikki kuvat

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Käyttöehdot
Palaute
Mainostajalle
Yhtyneet Kuvalehdet Oy Maistraatinportti 1 00015 KUVALEHDET

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Aukioloajat: ma-pe 8-17

Verkkopalvelut:
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotiliesi
Kotilääkäri
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Suosikki TV
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Kieku
Kuvakulma
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza

Yhtyneet Kuvalehdet