red light company

  • Päivitetty 9.11.2008
[nappi: äänestä]

Ääniä nyt: 97

[nappi: liity faniksi]

Faneja nyt: 7

RED LIGHT COMPANY

Red Light Company on viiden jäsenen alternative rockia soittava  lontoolainen bändi.

Bändin perustivat laulaja/kitaristi Richard Frenneaux, basisti Shawn Day, rumpali James Griffiths, kitaristi Paul Mellon ja kosketinsoittaja Chris Edmonds.

Bändi tapasi toisensa Richardin netti-ilmoituksen kautta, johon Shawn vastasi välittömästi ja muutti bändin takia  Wyomingista,entisestä kotikaupungistaan, lontooseen, tehdäkseen musiikkia muun bändin kanssa.

Tällä hetkellä bändillä on levytys-sopimus Lavolta recordseilla.

Bändi kiersi Editors-yhtyeen kanssa vuoden 2008 alussa, ennen kuin julkaisivat ensimmäisen sinkkunsa ”With lights out”.Bändiltä on tullut myös muita sinkkuja mm,”Meccano”ja ”Scheme Eugene”.

 

Faktaa jäsenistä;

-Richard on syntynyt Englannissa mutta viettänyt nuoruutensa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

-Shawn on asunut suurimman osan elämästään Wyomingissa USA:ssa mutta on syntynyt Osakassa Japanissa.

-Paul on kotoisin Skotlannin Motherwellistä.

-Chris on kotoisin Maidenheadista.

 -Richardin lempinimi on Rich.

-Shawn myi lähes kaiken omaisuutensa USA:ssa muuttaakseen Englantiin muun yhtyeen luokse.

-Red Light Company on perustettu vuonna 2007.

http://www.redlightcompany.co.uk/rlc.php

Vieraile kotisivuilla.

Kuvat

Red Light Company Richard Red Light Company
  • Kuvia yhteensä 3

Kaikki kuvat

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Käyttöehdot
Palaute
Mainostajalle
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Aukioloajat: ma-pe 8-17

Verkkopalvelut:
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotiliesi
Kotilääkäri
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Suosikki TV
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza

Otavamedia