Tättädää. Mun muistikortinlukijani teki perinteisen katoamistempun, eikä vastaa edes mun kutsuhuutoihin. Otin kortin juuri täyteen minx -kuvia - vihdoinkin. No nyt ne ovat silti jumissa kortilla, enkä uskalla aavistaa, milloin sen lukijan löydän.. Pian varmaankin! Sitä odotellessa teen kaiken tapani mukaan n. vuoden muita myöhemmin ja näpytän varmasti itseänikin yllättäviä faktoja pihalle. Oletettava määrä 100, todellinen määrä se, mihin asti pääsen!
Olen viettänyt koko päivän parvekkeella chillaillen (ja reijon huutoa kuunnellen….) ja kuvasaldo on peräisin täältä mun pienestä eedenistäni ;)
1. Mun nimeni ovat Saara
2. ja Karoliina
3. Olen vielä 21-vuotias
4. mutta reilun 3 viikon päästä täytän 22!!
5. Nämä synttärini vietän oletettavasti JENKEISSÄ!!
6. En ole pitänyt kunnollista lomaa Espanjan reissuni jälkeen 2007..
7. Seuraavaksi aion karata 5 viikon ajaksi!!
8. Aion silti päivittää blogiani.
9. En ole päivittänyt virallisia nettisivujani kohta 2 vuoteen..
10. Se hävettää!
11. Mulla on niin paljon alusvaatteita, että pärjään 3kk pesemättä pyykkiä..
12. Se tarkoittanee, että mulla on muutenkin ”aika” paljon vaatteita.
13. Kenkiä omistan varmaan n. 40 paria
14. Mutta käytän niistä ehkä 5…
15. En usko enää sopeutuvani normaaliin työrytmiin.
16. Tosin se tekisi varmasti hyvää tälle mun psyykelle :D
17. En osaa määrittää mun lempiruokaa..
18. Mutta tykkään eniten jälkkäreistä!!!
19. Lempijäätelö mulla kyllä on ja se on minttupuffet <3
20. Tilasin eilen elämäni ensimmäiset clip-on -pidennykset
21. Nukuin tänään parvekkeella 2,5h ja mahani on nyt ruskeampi kuin selkäni..
22. En aio ottaa tänä kesänä Suomessa aurinkoa, koska jenkeissä ehdin tehdä sitä yllin kyllin!
23. Mun paras ystävä muuttaa syksyllä takaisin Ouluun, mistä on aluksi lähtenytkin…
24. Mulle tulee aivan kamala ikävä sitä!
25. Olen viimeisen kuukauden aikana nukkunut omassa kodissa n. 5 yötä.
26. Mulla ei ole ollut kertaakaan ikävä tänne kotiin..
27. Mä olen reissannut viimeisen kuukauden aikana Turkuun usammin kuin Helsinkiin…
28. Mun parvekkeella on Juulian edesmenneen isoäidin posliinietana
29. En tällä hetkellä näe makuuhuoneeni lattiaa..
30. Enkä eteisen!
31. En ostanut isosiskoilleni synttärilahjoja…
32. Ja siitä on paha mieli! Taidan laittaa niiden hiuksia…
33. Mulla on kaikki Aku Ankan taskukirjat siitä asti, kun täytin 10 (?). Missä ne kaikki on, onkin hyvä kysymys.
34. Mulla on parisataa DVD-elokuvaa + sarjabokseja.
35. Katson niitä aina, kun olen menossa nukkumaan.
36. Mun lempisarja on jenkkien versio Officesta
37. Saan aina tapella siitä, että brittiversio on muka parempi…
38. Mun lempileffa on todella nolo Stick It! -jumppaleffa :D
39. Ja lempituoksu kookos <3
40. Samalla se on myös lempimaku!
41. Horoskoopiltani mä olen leijona.
42. Ja kiinalaisessa taas LOHIKÄÄRME!!
43. Rakastan huvipuistoja
44. Ja vihaan periaatteellisesti festareita..
45. En juurikaan juo alkoholia - ainakaan humalahakuisesti.
46. … tosin tänä kesänä olen löytänyt itseni hieman turhan usein kujalta!
47. En läheskään yhtä usein, kuin alakerran naapurini Reijo!
48. Tänään viihteenäni on toiminut ns. Reijoradio. Ohjelma vaihtelee, kiroilu pysyy.
49. Seurasin Espanja - Portugali välierämatsin netistä, lukemalla reaaliaikaista tekstipäivitystä, vaikka vihaan jalkapalloa.
50. En vihaa amerikkalaista jalkapalloa..
51. Mun nenä on näköjään aika toispuoleinen ja vino :D
52. Se ei oikeastaan haittaa mua tippaakaan.
53. Sohva parvekkeella on täydellisin asia kesällä.
54. Olen kirjoittanut tätä nyt 40min
55. Seuraavan kolumnini deadline on 5 päivän kuluttua ja aion palauttaa sen ajoissa!
56. Parvekkeeni nurkassa on edelleen kuivuneita kukkia yo-juhlistani vuoden takaa
57. Sähköpostiosoitteeni oli pitkään jessiecheetahh@hotmail.com
58. Juulian taas oli bustymami@hotmail.com
59. En ole koskaan nähnyt elokuvaa Scarface.
60. Mutta olen nähnyt elokuvan Notting Hill lähes 20 kertaa.
61. Opin vasta muutama vuosi sitten, mitä isäni tekee työkseen.
62. Mutten ihan osaa selittää sitä…
63. Äitini on arkkitehti.
64. Olen äidin tyttö…
65. Olin musaluokalla luokat 3-9.
66. Olen soittanut pianoa 8 vuotta
67. ja klarinettia 5.
68. HAHHAHAHA REIJO SAI JONKUN HUUTOKOHTAUKSEN :DDDDDD
69. Mä pidän kullan väristä.
70. Mä en kauheasti pidä hopeasta, jos se on mun päällä.
71. Mä rakastan pyöräilyä, mutta mun pyörä on rikki..
72. Kävin irtisanomassa yhden kuntosalijäsenyyden viikko sitten, koska en kerkeä sinne tarpeeksi usein..
73. Kävin pari viikkoa ennen tätä ostamassa toiselle salille 20 kerran kortin.
74. Pidän Britney Spearsista.
75. Inhoan Xtinaa….
76. En ole ikinä osannut fanittaa mitään fanaattisesti.
77. EN OIKEASTI TYKÄNNYT HOWIESTA, TOISIN KUIN JUULIA AINA VÄITTÄÄ!!!
78. Olen ollut Harry Potter leirillä..
79. Se oli suuri saavutus, sillä muutamaa vuotta aiemmin en uskaltanut käydä yökylässä.
80. Mulla on vieläkin ikävä meidän entistä koiraa Rikiä..
81. Ja Juulian koiraa Heraa. Odotan edelleen, että jostain se juoksee esiin!
82. En vieläkään malta odottaa, että lähden jenkkeihin… Oon sanonut sen nyt niin monta kertaa, että sen on PAKKO tapahtua 100000% varmasti :D
83. Mulla alkaa työt 9h kuluttua.
84. Tän viikon paras uutinen oli se, että sain pihan autokatoksesta autopaikan koko kuukaudeksi!!
85. Mä opin useat asiat kertaheitolla.
86. Koko kropan koordinointia vaativat asiat ei ole niitä ”useita” :D
87. Mulla on tosi hyvä avaruudellinen hahmottamiskyky.
88. Mun kengänkoko vaihtelee 39 ja 41 välillä kengästä riippuen.
89. En osaa yhtään sanoa, missä mun puhelin tällä hetkellä on….
90. Päätin vasta toissapäivänä, missä mun avaimien ”paikka” on…
91. Mä rakastan kaikkea tyttömäistä. Ponit, hello kittyt, timantit, pörröasiat jne. kyllä te tiiätte.
92. Mä oon silti tavallaan poikatyttö..
93. Rakastan myös nintendoa ja ihan kaikkea, mikä siihen liittyy.
94. Mua alkaa nyt nukuttaa..
95. Mutta mun petauspatja roikkuu puoliksi sängyn ulkopuolella, enkä jaksa korjata sitä.
96. Mun tekisi mieli nukkua täällä parvekkeella, mutten tiedä, olisiko se järkevää…
97. Olen kerran nukkunut parvekkeella -05 kesällä, kun kämpässä oli vaan niin käsittämättömän kuuma!!
98. Mun sukunimeni tarkoittaa suomeksi täysikasvuista kuohitsematonta urosporoa….
99. Oon ihan varma, ettei tässä listassa ole kenellekään teille hyödyllistä infoa :D
100. Aion etsiä muistikortinlukijan huomenna, että voidaan palauttaa tasapaino ja sisältö tälle sivulle,
DONE!!!!!!
Jätä kommentti
Kommentit 25