22. helmikuuta 2010

Sinun Suosikki -tekijät esittelyssä: Sebastian Johansson

Sebastian Johansson, 17, Helsinki

Sebastian on pian 18 vuotta täyttävä Sinun Suosikin valokuvaaja. Sebastianin suurin unelma on tulla isona muotikuvaajaksi.

Sebastian perehdytyspäivän tuloksista:

”Saatiin tosi hyviä ideoita kasaan ja saadaan varmasti todella hyvät kuvat lehteen. Odotan innolla että päästään kuvailemaan.”

22. helmikuuta 2010

Sinun Suosikki -tekijät esittelyssä: Iidaliisa Partanen

Iidaliisa Partanen, 18, Salo

Iidaliisalla on kokemusta paikallislehteen kirjoittamisesta ja hän kertoo hakemuksessaan olevan varsinainen moniosaaja. Kirjoittamisen lisäksi Iidaliisa harrastaa valokuvausta.

Iidaliisa omin sanoin:

Olen salolainen abi, ja vietän tällä hetkellä lukulomaa. Yritän parhaillaan käyttää mahdollisimman paljon ajastani lukemiseen, mutta olen epäonnistunut ainakin tähän mennessä - aika kuluu facebookin, kavereiden, poikaystävän sekä elokuvien ja musiikin parissa. Silloin tällöin pakkolainaan poikaystävän kameraa ja leikin valokuvaajaa. Omistan myös kitaran, basson sekä pianon, joita soittelen aina välillä innostuksen iskiessä. Kirjoitan paikallislehden nuorten sivulle, ja kirjoittaminen on muutenkin ollut aina lähellä sydäntä.

22. helmikuuta 2010

Sinun Suosikki -tekijät esittelyssä: Fanny Rousu

Fanny Rousu, 14, Hanko

 

Fanny on Sinun Suosikki -tekijöiden kuopus, ja hän tekee musiikkijuttuja toukokuun Suosikkiin. Yhtenä ideanaan Fanny haluaisi tehdä jutun siitä, millaista on olla kiinnostunut sellaisesta musiikista, mitä nuoret eivät yleensä kuuntele.

Fanny omin sanoin:

”Olen 14-vuotias tyttö Hangosta. Perheeseeni kuuluvat äiti, isä ja pikkuveli. Harrastan kitaransoittoa musiikkisopistossa ja yleisurheilua. Vapaa-ajalla luen kirjoja ja kuuntelen musiikkia. Lempiruokaani on makaronilaatikko.


Kun matkustin junalla perehdytyspäivään Helsinkiin, minua jännitti ihan hirveästi. Aluksi kaikki tuntuikin vähän vaikealta, kun ei tuntenut vielä ketään. Päivän mittaan asiat kuitenkin selkiytyivät ja ihmiset tulivat tutuiksi. Nyt minusta tuntuu siltä, että toimittajan työ on alkamassa.”

 

22. helmikuuta 2010

Sinun Suosikki -tekijät esittelyssä: Anna Salmi

Anna Salmi, 17, Helsinki

Anna on toinen toukokuun Suosikin valokuvaajista. Anna kertoo saaneensa ensimmäisen kameran jo 11-vuotiaana ja kertoo omaksi vahvuudekseen henkilökuvauksen.

22. helmikuuta 2010

Sinun Suosikki -tekijät esittelyssä: Noora Kuparinen

Noora Kuparinen, 20, Hyvinkää

Noora on 20-vuotias ylioppilas Hyvinkäältä, jonka harrastuksiin kuuluu musiikki kaikissa muodoissaan. Noora soittaa selloa, pianoa, kitaraa ja laulaa!