Muutama vuosi sitten kaksi kaveriporukkaa yhdisti musikaaliset lahjakkuutensa ja lopputuloksena syntyi yhtye Rockwalli.

Veri on vettä sakeampaa. Rockwallin jäsenien isät soittavat Popedassa ja Mustat Enkelit -yhtyeessä. Rockwallin nuorin jäsen on 13-vuotias ja vanhin 16-vuotias.
Pojat ovat lapsesta asti eläneet musiikin keskellä, sillä vanhemmista löytyy suomalaisen popkulttuurin tähtiä: laulaja Valtterin isä on Mustat Enkelit bändin keulakuva Jussi Aaltonen sekä kitaristi Alex ja rumpali Jimi ovat Popedan kitaristi Costello Hautamäen poikia.
Liekö sitten sattumaa, että yhtyeen juuri julkaistu debyytti-EP on Jussi Aaltosen levy-yhtiön, MMA Recordsin julkaisema?
- Ei musabisneksessä pelkillä suhteilla pärjää. Hyvin pitkälti on itse tehty kaikki työ. On lähetelty sähköposteja ja demoja ympäriinsä ja sitä kautta saatu keikkoja ja tunnettavuutta. Katsotaan nyt, mihin nousuun tämä ura EP:n myötä lähtee, kertoo bändin rumpali Jimi Hautamäki.
Mainetta bändi on ehtinyt niittää jo ennen levytyssopimusta. Keikkaa on heitetty erilaisissa tapahtumissa, ja pojat ovat päässeet lavalle Popedankin kanssa. Jimi soitti rumpuja ensimmäistä kertaa Popedan keikalla 5-vuotiaana, ja tänä vuonna bändit heittivät yhteiskeikan Hot Rod & Rock Showssa Tampereella.
Rockwalli lupaa rehellistä, suoraa ja yksinkertaista manserockia eli tamperelaista rockia. Biisit ovat poikien omaa käsialaa. Miten manserock sitten eroaa ”tavallisesta” rockista?
- Mun mielestä manserockissa on aina ripaus huumoria mukana. Esiinnytään kunnon rokkikukkoina, kunnon meiningillä ja osataan pitää hauskaa lavalla ja myös vapaa-aikana.
Huumoria ja yksinkertaisuutta löytyy ainakin biisien nimistä. EP:ltä löytyy muun muassa raidat Taikamasiina ja Otus.
- Niin no Otus kertoo pojasta, joka lähtee kävelylle metsään ja tapaa siellä jonkun otuksen, siis avaruusolion. Ja Taikamasiinan päähenkilöllä taas on sellainen taikamasiina, mitä se siinä ihmettelee. En tiedä, mistä Valtteri näitä sanotuksia keksii, mutta Vallu onnistuu kyllä tekemään biisin oikeastaan ihan mistä vaan.
Kesällä bändi heittää keikkaa Jimin sanoin sopivasti.
- Keikkakutsuja on tullut sen verran, ettei kaikkia otettu vastaan. Ilmaiseksi pääsee soittamaan ihan minne vaan. Nyt on sopivasti keikkoja ja katsotaan, josko saataisiin levy ulos jo syksyllä.
Teksti: Tiina Paasonen
Jätä kommentti
Kommentit 35