The Black Eyed Peas-bändin jäsen will.i.am kiittää musikaalisuuttaan ja tyylitajuaan siitä, ettei ajautunut nuorempana huumeiden pariin tai jengeihin.
Megasuosittu kahdeksankertainen Grammy-voittaja Adele ei himoitse lisää julkisuutta.
Rihanna joutui sairaalahoitoon nestevajauksen ja uupumuksen vuoksi.
Näyttelijä Johnny Deppille meinasi käydä huonosti Lone Ranger-elokuvan kuvauksissa.
Justin Timberlake on nykyään varsin tyylikäs kaveri, mutta toista oli tähden mielestä NSync-poikabändin aikoihin.
Coldplay-yhtyeen laulaja Chris Martin on varoittava esimerkki siitä mitä voi käydä jos ei suojele kuuloaan.
Miley Cyrus on jälleen yhden onnellisen koiran omistaja.
Lindsay Lohanin huhutaan palanneen kimppaan ex-tyttöystävänsä kanssa.
Täydellisten Naisten Eva Longoria ei malta pitää näppejään erossa sarjan lavasteista.
LA Lakersin ottelua seuranneet Victoria ja David Beckham intoutuivat pussailemaan yleisön silmien edessä.
Lumikkia elokuvassa Lumikki ja metsästäjä esittävä näyttelijätär Kristen Stewart on onnellisimmillaan perin vauhdikkaassa ympäristössä.
Glee-tähti Amber Riley koki kovia tv-alan kekkereillä North Hollywoodissa.
The Wanted-bändin pojat eivät kadu sanomisiaan Christina Aguilerasta.
The Killers-yhtyeen saksofonisti Thomas ”Tommy” Marth löydettiin kuolleena kodistaan Las Vegasista.
Osallistu kisaan, jossa voit voittaa supersuositun The Hills -realityn tuotantokausia. Kolme onnekasta pääsee valitsemaan itselleen kaksi mieluisinta kautta.