7 päivää -lehti uutisoi tänään sivuillaan, että Anna Abreu olisi heittänyt viikonloppuisella keikalla Alahärmässä saamiaan fanilahjoja roskiin.Väite on kuitenkin virheellinen ja Anna syystäkin pahoillaan.
- Olen tehnyt kaikkeni, että näin ei kävisi, mutta silti tällaista tapahtuu, murheen murtama Anna harmittelee Suosikille.
Hän kertoo kohtelevansa faneja aina tasapuolisesti ja painottaa, että Alahärmän keikalla on tapahtunut jokin väärinkäsitys.
- En ole heittänyt mitään roskikseen saati sitten suosinut ketään. Olen antanut kaikille tasapuolisesti halit ja nimmarit.

Osallistu kisaan, jossa voit voittaa supersuositun The Hills -realityn tuotantokausia. Kolme onnekasta pääsee valitsemaan itselleen kaksi mieluisinta kautta.
Kommentit 51