Tapasin eilen Villivarsan juttukeikalla näin iloisen hevosenturvan. Vieressä kurkistaa omistaja, Fingiant-kasvattaja Reetta Pirttijoki.
Lisävihjeitä luvassa: tunnistatko, minkä rodun karvajalka tässä on?
Entäpä kenen kenkä tämä voisi olla?
Olin siis tapaamassa shirejä, maailman isoimman hevosrodun edustajia. Juttua on luvassa Villivarsaan, mutta en malta olla jakamatta retkeni kohokohtia jo täällä. Tässä komeilee ori Arttu (Noble Arthur) letti hiuksissaan ja aidantolppa hampaissaan:
Arttu saapui kuvaukseen haukotellen laitumelta. Tupsujalat esittivät uljasta menoaan pyöröaitauksessa, jonka jälkeen Reetta yllätti minut kysymällä: haluatko ratsastaa?
Apua, minäkö, tuollako, tuolla orillako? Tilaisuus oli tietysti pakko käyttää hyödyksi, enhän ole ikinä ennen ratsastanut shirellä. Varustuksenani olivat farkut ja tennarit, Artulla lännensatula. Lisämainintana pakko sanoa, että olen itse 175 cm pitkä, joten Artun kokoa voi suhteuttaa siihen. Eteeni tuotiin pienet tikkaat, ja näin se kävi:
Kypärän asettelua.. (Ratsastuskuvat on napannut kamerallani kuvaajamme Pekka Nieminen)
Askellus jakkaralle..
Puolivälissä matkaa..
Hii-op!
Kyydissä ollaan ja kauas näkyy!
Testini tuloksena voin kiittää ratsun mittoja: omat jalat eivät todellakaan laahaa maata tai edes mahanalusta!
Kavioissa oli kiitettävä kumu, ravi oli lennokas ja laukassakin singahdin kuin heinäsäkki. Kokonaisuutena Arttu tuntui turvalliselta ja rauhalliselta, sellaiselta joka haluaa pitää ratsastajan kyydissään. Upealuonteinen ori.
Arttu kulki mielellään vähän pidemmällä ohjalla kuin mihin ratsastuskouluissa on totuttu.
Ratsastuksen lopuksi Arttu heittäytyi piehtaroimaan. Lautaskaviot vain vilkkuivat.
Pidä silmällä Villivarsaa, sillä juttua on luvassa!
Lopuksi mainostus: Hämeenkyrössä on lauantaina 19.5. näyttely shireille ja clydesdalenhevosille. Näyttely alkaa kouluratsastusluokalla. Lue lisää: www.suomenclydesdaleshire.com
Heppahulluille on paljon hyviä leffoja, tv-sarjoja ja kirjoja, ikään katsomatta. Tässä muutama Villivarsan toimituksen vinkki - voit kysellä kirja- ja dvd-lainoja vaikka kirjastosta!
Sotahevonen
Tallijengi
Musta Ori
Mustan Orin paluu
Black Beauty
Seabisquit
Hidalgo
Sotahevonen
Tallijengi
Nummelan ponitalli
Sinttu-sarja
Eppu etsii kotia
Gummeruksen suuri hevoskirja
Christina-sarja
Minkä Sinttu-kuvan haluaisit kesäkuun Villivarsan julisteeseen? Äänestä suosikkiasi!
Lähetä suosikkikuvasi numero ja yhteystietosi 18.5. mennessä os. villivarsa@otavamedia.fi. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan viisi Yli esteiden, Sinttu -kirjaa.
1.
2.
3.
Palkintokirja näyttää tältä:
Kumman haluaisit, vuokrahepan vai hoitohepan?
Lähetä perusteltu vastauksesi ja yhteystietosi os. villivarsa@otavamedia.fi tai Otavamedia, Villivarsa 5 / Kuukauden kysymys, 00002 Otavamedia.
Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kahdet ratsastushanskat (koko S).
Helmikuun Villivarsan kilpailussa leiripaikan Luhtajoen ratsutilalle voitti Janina Wessman Ulvilasta.
Lahjakortit Starhill Stable -vaellustallille voittivat Saaga Auvinen Espoosta ja Noora Siloma Kuohusta.
Kiitos kaikille kisoihin osallistuneille ja onnea voittajille!
Fengur on uskomattomalla harjalla varustettu islanninhevosori, jonka upeus ei jää vain harjaan. Se on I-palkinnon jalostusori, jolta löytyy viisi askellajia. Se on Juha ja Saija Kontion unelma.
Ja kesän mukana kärpäset. Ryhdy toimeen ja askartele hepallesi, hoitsullesi, kepparillesi tai vaikka itsellesi kunnon kärpässuoja.
Julisteessa ilahduttavat lewitzer ja islanninhevoset. Niiden lisäksi elhdestä löytyy vielä herkkuja tallikisojen puffettiin, ohjeita oman todistuksen laatimiseen sekä ideoita siihen, miten kesällä voi hevostella edullisesti. Harkitsemme myös hevosen vuokraamista…
Toukokuun Villivarsa ilmestyy torstaina 3.5.2012.
Johan tätä on odotettu! Vihdoinkin asiallinen tv-sarja, joka sijoittuu hevosmaailmaan.
Tulevan kesän ja syksyn aikana kamerat seuraavat Ypäjän Hevosopiston opiskelijoita, opettajia ja tietysti hevosia. Tekeillä on 20-osainen ohjelma, joka nähdään YLE 2 -kanavalla vuoden 2013 alkupuolella. Villivarsan toimitus odottaa sarjaa kuumeisesti jo nyt!
Sarjan tuottaa Susamuru-yhtiö. Tekijät lupaavat, että Hevosopiston arkea kuvataan sellaisena kuin se on. Tilanteita, tapahtumia ja tunteita ei silotella eikä paisutella.
Hevosopisto on Pohjoismaiden suurin hevosalan oppilaitos, joka kokoaa yhteen nuoria eri puolilta Suomea. Opiskelijoiden taustat ja hevoskokemukset vaihtelevat, mutta kaikki haluavat hevosista ammatin.
Lue lisää: Hevosopiston ja Susamurun sivuilta.
Kuvat: Hevosopiston arkisto / Karri Virta
Kymijoen Ratsastajien Jenni Suhonen alkoi kerätä kisakokemuksia vuonna 1998.
Jännitätkö kilpailemista?
- Ensimmäistä kertaa olin ratsastuskilpailuissa vuonna 1998 ja muistan jännittäneeni silloin aika tavalla. Menin naapuritallilla seuraestekisoissa 50cm tallimme risteytysponilla, joka oli oikea estetykki. Pillin vihellyksestä se ampaisi täyteen laukkaan ja taisin hengittää ensimmäisen kerran vasta maalilinjan jälkeen.. Alkuvuosina kisajännitys vaikutti lähinnä siihen, ettei muistanut radalla (oli se sitten koulu- tai esterata) ”ratsastaa”, sitä vain matkusti hevosen selässä pisteestä a pisteeseen b ja yritti muistaa radan. Kokemusten myötä alkoi oppia hillitsemään jännitystä, jolloin se ei enää ns. häirinnyt suoritusta, vaan sai yrittämään parhaansa radalla. Toki ratsustakin aina riippui, että pitikö olla itse rauhallinen vai skarpimpi. Nykyään kisaan enää harvakseltaan, ja näin ”vanhemmalla” iällä (26) osaan kilpailut ottaa rennommin, vaikka ainahan se toki vähän jännittää, kun on kisat edessä.
Millä jännityksestä pääsee eroon?
- Jännityksen laatuja ja tasoja on varmasti yhtä paljon, kuin on meitä kilpailijoitakin. Yksi ja sama neuvo ei aina välttämättä sovi kaikille. Yleisesti ajatellen kisoja varten on hyvä valmistautua riittävän ajoissa. Jos kyse on koulukisoista, rataa kannattaa opetella jo viikkoja ennen, ei välttämättä koko rataa putkeen, vaan osioita sieltä täältä. Viimeisinä päivinä ennen kisoja ei kannata tehdä liian vaikeita tehtäviä tai prässätä hevosta liikaa, vaan kannattaa mieluummin keskittyä hyvään ja rentoon fiilikseen hevosen kanssa, vaikka maastoilemalla. Kisapäivänä on hyvä, jos saa jonkun avuksi hoitamaan hevosta kisapaikalle, niin voi rauhassa keskittyä omaan suoritukseen. Ei kannata verrytellä hevosta liian paljon, jotta se olisi skarppina myös radalla.
- Itse paljon laiskoilla hevosilla ratsastaneena muistan, kuinka useammankin kerran hevonen hyytyi kouluradalla, eikä se tunne ole kovin mukava… Jälkikäteen tajusin, että tuli verryteltyä vähän liikaa sen kaiken kisajännityksen aikana. Neuvoisin siis ratsastajaa kuuntelemaan hevosta ja tekemään verryttelyt samalla tavalla kuin kotonakin. Ideaali tilanne on se, että valmentaja on mukana ja antaa neuvoja.
- Jännityksestä ei ehkä tarvitse kokonaan päästä eroon, sillä pieni kutina vatsanpohjassa auttaa keskittymistä ja parhaaseen mahdolliseen suoritukseen pääsemistä. Ennen kisoja kannattaa myös muistaa syödä, ettei kesken kisojen tule huono olo syömättömyyden takia.
Mitä ongelmia liiasta jännittämisestä voi tulla?
- Varmaan se ”pahin” vaihtoehto on todellinen lukkoonmeneminen kesken radan, ei muista mitä pitäisi tehdä tai minne mennä. Itselleni on monesti kyllä käynyt kisoissa niin, että unohdan radan, mutta syyksi en voi laittaa liiallista jännittämistä. Hevonen aistii ratsastajan tunnetilan, joten jotkut hevoset osaavat käyttää ”tilaisuutta hyödykseen” ja voivat alkaa käyttäytyä sen mukaan, joko liian löysästi tai liian pirteästi.
Mitä hyötyä jännittämisestä on?
- Pieni jännitys auttaa hyvään suoritukseen ja adrenaliini laittaa yrittämään parastaan.
Miltä tuntuu siinä vaiheessa, kun oma vuoro on seuraavana?
- Yleensä hyvältä, jos verryttely ja kaikki muu on mennyt hyvin. Siinä vaiheessa hengitän pari kertaa syvään, kertaan radan, katson mahdollisesti edellisen ratsukon suorituksen ja keskityn tulevaan, eli omaan suoritukseen. Radalle mentäessä odotan lähtömerkkiä, tervehdin tuomaria ja aloitan suorituksen.
Mitä ajattelet suorituksen aikana?
- Esteradalla otan laukan kuntoon jo ennen lähtölinjaa ja pyrin pitämään sen riittävän aktiivisena alusta loppuun. Hyvä laukka auttaa hevosta hyppäämään paremmin, kun hevonen on pohkeen edessä ja tuntumalla. Ajattelen aina seuraavaa estettä, mille olen menossa. Aikaluokassa, uusinnassa tai 2. vaiheessa pyrin tekemään ratsun mukaan mahdollisimman hyvät ja pienet tiet, tinkimättä kuitenkaan laukasta ja eteenpäinpyrkimyksestä. Radan jälkeen muistan aina kiittää hevosta suorituksesta.
- Kouluradalle mentäessä kaivan takataskusta pepsodent-hymyn naamalle ja lähden tavoittelemaan mahdollisimman tasaista suoritusta. Valmistelen siirtymiset ja tehtävät huolella, nykyään ”uskallan jo ratsastaa” hevosta radalla, enkä tyydy vain matkustelemaan kyydissä. Jos tulee virheitä, korjaan ne rauhassa, mutta nopeasti.
- Oli kisat tai luokka mikä tahansa, pyrin myös mahdollisuuksien mukaan nauttimaan tilanteesta (ja muistan hengittää) sekä tekemään asiat rauhassa, enkä vain kiirehtimään pisteestä toiseen. Olen kisannut myös muutaman kerran kenttäkisoissa ja maastoesteillä saa todella nauttia vauhdin hurmasta, tempo kun on siellä aina reippaampaa kuin rataesteillä. Ideaali tilanne olisi aina se, että suorituksen jälkeen niin ratsastajalle kuin hevosellekin jäisi hyvä mieli radasta. Siinä on tavoitetta, johon pyrkiä kerta toisensa jälkeen!
Kuva: SRL
Kotkan Ratsastajia edustava Tinja Mukala kilpailee esteratsastuksessa aluetasolla.
Miten lämmittelet hevosen kisapaikalla?
- Verryttelyä ennen hevostani talutellaan, sen jälkeen nousen selkään ja menen verryttelyalueelle. Aloitan verryttelyn käynnillä, ja hevonen saa rauhassa katsella hetken ympärilleen. Sen jälkeen hieman ravaan ja melko nopeasti siirryn laukkaamaan ja tarkastan, että hevonen on avuilla, eli siitä löytyy sekä jarrut että kaasu. Hyppäämisen aloitan kavalettikorkeudella, pari hyppyä niin, ja sitten estettä nostetaan aina kilpailukorkeuteen asti. Hyppyjen määrä riippuu hevosesta ja siitä, miltä hevonen verryttelyssä
tuntuu. Varsinaiseen verryttelyyn kaytän yleensä noin 15 minuuttia. Se on mielestäni sopiva aika siihen, että hevonen on ehtinyt lämmetä ja vertyä hyvin, mutta ei ole yhtään väsynyt ennen kilpailusuoritusta.
Miten lämmittelet itsesi?
- Voisin lämmitellä itseni hieman paremminkin ennen esterataa. Yleensä lämmittely, käytännön syistäkin, jää rataan tutustumiseen jalkaisin. Lisäksi verryn itsekin yhdessä hevosen kanssa lämmitellessä.
Mitä olet tehnyt hevosen kanssa edellisenä päivänä?
- Edellisenä päivänä ratsastan hevoseni yleensä rennosti. Katson, että avut menevät perille, mutta yritän välttää liian raskasta työskentelyä, etteivät hevosen lihakset mene maitohapoille. Kilpailua edeltävänä päivänä pyrin tekemään asiat niin kuin muinakin päivinä. Huolehdin myös siitä, että hevonen pysyy rentona, iloisena ja tyytyväisenä. Noin puolisen tuntia kentällä riittää mielestäni oikein hyvin.
Onko kisapäivänä kiire?
- Kisoissa yleensä kaikki sujuu rennolla rutiinilla, ilman kovaa kiirettä. Tosin sekin vaihtelee hieman sen mukaan, kuinka paljon kilpailuissa on osallistujia, eli kuinka tiukaksi aikataulu menee. Yhden hevosen kanssa jää tietysti enemmän aikaa kuin jos minulla on mukana kaksi hevosta. Varsinkin kahden hevosen kanssa hevosenhoitajat ovat isoksi avuksi ja minulle jää paremmin aikaa keskittyä kilpailusuoritukseen.
- Oikein hyvää kisakautta kaikille!
Kuva: SRL
Annastiina Jäppinen on harrastanut islanninhevosia koko ikänsä.
- Aloitin pienenä tyttönä Torpin Tallilla Pukkilassa, ensin leiriläisenä, sitten apuohjaajana ja myöhemmin ratsastuksenohjaajana. Maastoretkiä vetäessä tuli tärkeitä kilometrejä satulassa ja ratsastettua paljon erilaisia hevosia. Ensimmäinen hevonen perheeseeni on tullut 1995. Harrastus lähti ns. käsistä Islanninssa hevostilalla viettämäni kesän jälkeen. Samana kesänä (2009) löysin myös nykyisen kisahevoseni Frosti frá Breidabolsstadin Islannista. Jo ensimmäisenä yhteisenä kisakesänämme 2010 edustimme Suomea Islanninhevosten Pohjoismaisissa Mestaruuskilpailuissa. Kesällä 2011 olimme kolmanneksi parhaita nelikäynnissä SM-kisoissa.
Mitä kisoissa tapahtuu oman suorituksesi jälkeen?
- Tulen pois radalta, ja odotamme jännityksellä Frostin kanssa tuomareiden antamia pisteitä. Isoimmissa kisoissa heti kisasuorituksen jälkeen on varustetarkastus, jossa tuomarit tarkastavat hevosen kengityksen ja varusteet. Niiden tulee olla säädösten mukaiset ja hevoselle sopivat. Tämän jälkeen sisareni ja valmentajani tulevat kertomaan oman mielipiteensä kisasuorituksestamme. Kävelemme pitkät loppukäynnit.
Tuleeko kisojen jälkeen ”tyhjä” olo? Miten siitä pääsee eteenpäin?
- Kisojen jälkeen tulee aina hetkellisesti tyhjä olo. Kisasuoritukseen laittaa kuitenkin kaiken energian ja ajatukset. Pääsen yleensä kisoista yli nopeasti, juttelemalla tuttavien kanssa ja hoitamalla hevosta.
Millaista on, jos kisat menevät huonosti? Entä jos ne menevät hyvin?
- Jos kisat menevät huonosti, se tietenkin harmittaa. Mutta yleensä huonosti menemisessä on se positiivinen puoli, että motivaatio kasvaa -ensi kerralla olemme Frostin kanssa paljon parempia! Hyvin menneet kisat ovat aina positiivinen asia. Onnistuminen lisää itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen.
Mikä on pahinta, mitä kisoissa voi tapahtua? Entä parasta?
- Viime kesänä SM-kilpailuissa minut hylättiin elämäni siihen astisesti parhaan suorituksen jälkeen, koska Frostin kengät olivat millin liian leveät. Kaikki virheet, mitkä olisin pystynyt ennakkoon korjaamaan harmittavat eniten. Parasta kilpailuissa on yllätyksellisyys ja itsensä ylittäminen, jos pärjääkin paremmin mitä osasi odottaa.
Kuva: Annastiina Jäppisen kotialbumi
Juho Norilo on esteratsastaja, joka etenee määrätietoisesti nuorten ratsastajien joukosta aikuisten luokkiin. Juhoa kannattaa seurata kesän kisoissa.
Mitä teet kisapäivän aikana ennen omaa suoritustasi?
- Haluan keskittyä huolella suoritukseeni, joten olen tarkka kaikissa valmisteluissa ennen kilpailua. Huollan ja pakkaan aina edellisenä päivänä sekä hevoseni että omat varusteet. Itse kisapäivänä herään aina hyvissä ajoin. Hoidan mielelläni hevoseni aina aamuruokinnasta alkaen itse, sillä näin opin tuntemaan hevoseni parhaiten ja samalla luomme luottamussuhteen toisiimme. Talutan hevostani useamman kerran päivän aikana ennen omaa starttiani, jotta se pysyy mahdollisimman vetreänä ja tyytyväisenä. Tarkistan vielä että kaikki varusteet ovat kunnossa ja valmiina hevosen satulointia varten. Puen omat kisavaatteeni päälle ja olenkin valmis suuntaamaan kohti radankävelyä.
Mitä teet suorituksesi jälkeen?
- Heti suorituksen jälkeen loppuverryttelen hevoseni huolellisesti, minkä jälkeen vien sen takaisin talliin hoidettavaksi. Kovan rasituksen jälkeen kylmään hevoseni jalat ja tarkkailen, että se palautuu normaalisti. Hevosen huolellisen huollon jälkeen on vuorossa varusteiden huolto. Kaiken tämän jälkeen tarkistan vielä että hevosella on kaikki hyvin ja tarkastan, että sillä on riittävästi heinää ja puhdasta vettä. Huollon jälkeen käyn suoritukseni läpi joko itsenäisesti tai valmentajani kanssa videokameralta ja analysoin missä onnistuin ja mitä parantamista jäi seuraavaan suoritukseen.
Miten opettelet radan, miten se pysyy mielessä?
- Yleensä opettelen radan ensimmäisenä ratapiirroksesta. Tämän jälkeen menen kentän laidalle odottamaan, kunnes tuomaristo antaa luvan tutustua rataan. Radankävelyyn käytän kaiken käytettävissä olevan ajan tutustuen rataan mahdollisimman tarkasti useaan kertaan. Mittaan esteiden väliset etäisyydet ja hahmotan radan kokonaisuutena. Tämän jälkeen vetäydyn omaan rauhaani ja käyn radan läpi mielikuvaharjoituksena. Ratsastan siis mielessäni radan läpi juuri niin kuin sen tulisin tekemään hevosen kanssa. Mietin mitä minun tulee tehdä ennen ja jälkeen jokaisen tehtävän. Ennen varsinaista kisasuoritusta, olen siis ratsastanut radan mielessäni jo monta kertaa läpi.
Mitä voi tehdä, jos rata unohtuu? Oletko joskus unohtanut radan? Mitä tapahtui?
- Esteradalla kaikki tapahtuu erittäin nopeasti eli paras tapa on jo rataan tutustuessa ajatella tehtäviä kokonaisuutena eikä yksittäisinä esteinä. Uskon tämän myös pienentävän mahdollisuutta unohtaa rata. Jos näin kuitenkin tapahtuu, kannattaa hakea katseella mahdollista seuraavaa estettä, sillä useimmiten esteet seuraavat toisiaan radalla luontevasti. Apua voi hakea myös tähyilemällä esteiden numeroita, sekä esteiden liputusta, jotka kertovat hyppysuunnasta (valkoinen vasemmalla, punainen oikealla).
Kuva: BMC Scanhorse
Etta Pakkanen aloitti kilpauran poniraveissa vuonna 2006.
- Sen jälkeen olen ajanut poneilla yhteensä 164 starttia. Starteista voittoon on päättynyt 23, kakkosia on 25 ja kolmosia 13. Ainoaksi suurkilpailuvoitoksi on jäänyt Gläntans Facitin Vermon Ponichampion voitto, mutta useita kolmen parhaan joukkoon sijoittumisia kuningatarkilpailussa, B-kategorian SM-kisoissa, poniruhtinaskilpailussa ym. on kertynyt vuosien varrella. Kilpailujen määrä vuosittain on riippunut paljon omien valmennettavien määrästä.
Tämän kevään Young Power -gaalassa Etta palkittiin vuoden 2011 kolmanneksi voitokkaimpana 1995-1993 syntyneenä ohjastajana.
Miten valmistelet ponin lähtöä varten?
- Viimeistelyt valmennuspuolella riippuvat paljolti ponista. Yleensä ajetaan pari päivää ennen starttia vähän reippaampaa. Kilpailupaikalla on oikeastaan myöhäistä enää tehdä mitään, poni valjastetaan normaalisti ja ajetaan lämmitys ponin tarpeiden mukaan. Etenkin kesällä on tärkeää muistaa pitää huoli ponin juomisesta.
Miten valmistelet itsesi?
- Talvella puen paljon päälle! Sopivasta ja sääntöjenmukaisesta pukeutumisesta täytyy pitää huoli. Lisäksi on tärkeää varmistaa oma lähtöpaikka ja -rata, että voltti saadaan nopeasti esittelyn jälkeen pyörimään. Itseltä tämä sujuu jo ihan rutiininomaisesti, mutta monesti huomaa, että kuskit olisivat saaneet perehtyä paremmin oman paikkansa volttaussääntöihin ennen lähtöä.
Mitä teet kisapäivän aikana ennen omaa lähtöäsi?
- Syön! Etenkin jos jännittää, syöminen pitää mielen rauhallisena ja keskittyminen on ihan eri luokkaa kun aivot pelaa normaalisti.
Mitä teet kisapäivän aikana oman lähtösi jälkeen?
- Jos oma valmennettava on ollut startissa, niin ensimmäisenä hoidetaan tietenkin poni kuntoon. Nyt kun valmennettavia on enää yksi ja ajan suurimman osan starteista lainaohjastettavilla, lähdön jälkeen tulee lähinnä vaihdettua kommentit ponin omistajien kanssa ja sovittua jatkosuunnitelmista. Käytännössä aina tulee myös käytyä moikkaamassa kauempana asuvia raviharrastajakavereita, kun samaan paikkaan kerran eksytään.
Mitä ajattelet lähdön aikana?
- Riippuu monesti ponista. On tosi erilaista ajaa 3-vuotiaalla varsalla kuin vanhalla konkarilla, ja ravivarmat ponit ovat aina
helpompia kuin laukkaherkät. Yleisesti ottaen isoin osa keskittymisestä menee ponin ravilla pitämiseen. On myös tärkeää
seurata mitä ympärillä tapahtuu, vaikka itseltä tämä tulee rutiinin kautta jo automaattisena, niin silti välillä kolisee.
Onko kilpailemisessa tullut eteen jotain yllätyksiä? Onko jotain, mitä et ole osannut odottaa?
- Yllättäviä tilanteita kilpailuissa on tietysti tullut monesti, mutta kilpailemisessa yleisesti ei ole tullut esiin mitään mitä en olisi
osannut odottaa. Olen ammattivalmentajan lapsi ja kasvanut raviperheessä, joten kilpailemisen yleinen rutiini ja kuvio ovat
tulleet tutuksi ja olleet mukana koko elämäni ajan.
Mitä sanoisi nuorille, joita kilpaileminen houkuttelee?
- Rohkeasti vain kärryille! Monia uusia kuskeja jännittää etenkin volttaaminen, mutta siitä on turha murehtia. Jos innostusta on
tarpeeksi kilvanajoon, niin sääntöjä voi kerrata vielä vaikka matkalla kilpailupaikalle. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja enemmänkin ajaneet kuskit tekevät virheitä, mutta niistä oppii ja kehittyy ohjastajana. Joka lajissa on niitä, jotka kyttäävät silmä tarkkana toisten ajoa ja tykkäävät mainita jokaisesta virheestä. Näistä ihmisistä on kuitenkin turha välittää ja kyseiset kommentit kannattaa ohittaa lukematta. Rakentavaa palautetta on osattava ottaa vastaan, mutta sinä itse olet aina se joka tietää miksi teit niinkuin teit ja osaat ottaa oppia virheistäsi. Nähdään kilparadoilla!
Kuva: Sonja Julkunen
Lähetä perusteltu vastauksesi ja yhteystietosi os. villivarsa@otavamedia.fi tai Otavamedia Oy, Villivarsa 4 / Kuukauden kysymys, 00002 Helsinki.
Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kaksi 500:n palan hevospalapeliä.
Huhtikuun Vilivarsan lajiesittelyssä on ketteryyttä ja tasapainoa vaativa laji, gymkhana.
Tästä videoista voit kurkistaa, mistä oikein on kyse!
Kisakausi alkaa päästä kunnon vauhtiin sitä mukaa kun lumipenkat madaltuvat. Huhtikuun Villivarsassa tutustutaan muutamaan kisakonkariin ja saadaan hyviä neuvoja jännityksen varalle.
Brad de Veluwe on yksi tämän hetken tunnetuimmista suomalaishevosista. Pääsimme vierailulle Bradin kotitallille ja tapasimme sieläl velmuilevan huippuravurin. Sillä tuntuu olevan huumorintajua, ja sitä taitaa tarvita myös hoitaja Marie Karlsson.
Vuoden hevoseksi 2011 valittu Brad palaa mitä todennäköisimmin raviradalle keskiviikkona, päivää ennen huhtikuun Vilivarsan ilmestymistä. Odotukset ovat korkealla! Bradista, Mariesta ja ohjastaja Tuomas Korvenojasta voit lukea lisää täältä.
Tässä on laji, jonka virallisia kilpailuja Suomessa ei järjestetä. Aika moni ratsastaja on kuitenkin törmännyt erilaisiin gymkhana-tehtäviin esimerkiksi kesäleirillä. Pujottelu ja muut gymkhana-tehtävät vaativat taitoa ja kehittävät ainakin tasapainoa. 
Emma Väre on hevoperheen tytär, joka aloitti raviuransa ponin kärryiltä. Nyt hän kilpailee konkariohjastajien rinnalla hevoslähdöissä. Landlords April on Emman luottohevonen, mutta Emman elämän ykkönen on kuitenkin eläkevuosiaan viettävä ponipappa Billy.
Shetlanninponi ja jyllanninhevonen poseeraavat huhtikuun Vilivarsan julisteessa.
Huhtikuun Villivarsa ilmestyy torstaina 5.4.2012.
